mökömökömaanantai.

Mökömökömaanantai ja horoskooppikin puhu puuta heinää. "Painotat elämässäsi ilon merkitystä. Se tuntuu olevan päivän teema myös tänään, kun eräs hakemalla hakeutuu luoksesi. Se tuntuu kuin kirsikalta kakun päällä." Ei mun kirsikasta kuulunut. Kovasti odottelinkin.

Tänään sain yhen Enkkukokemuksen lisää! Olin hakemassa lapsia bussi pysäkiltä venasin yli puoli tuntia eikä bussia kuulunu ja sato vettä, yleensä se tulee heti melkeen kun meen sinne. Jokaiselle autoilijalle ois tehnyt mieli näyttää nyrkkiä kun ne niin lokosasti siellä autossaan istu ja katso kun minä nökötän tienposkessa ja hytisen kylmästä litimärkänä. Ens kerralla taidan katsoa kiikareilla kotitiehaarasta millon bussi tulee ja sitten vasta kun se on pysäkillä minä juoksen sinne. Oishan se saateenvarjoki ihan fiksu ajatus.

No siitä enkkukokemusta mistä oli tarkotus kertoa vaikka siinä ei mitään erityistä ookaan. Kävin lasten ja Victorian kanssa hammaslääkärissä! Hokasin että on meillä vaan hyvä hammaslääkäri juttu Suomessa. Se koko rakennus oli niin pieni. Ja vessassa oli betonilattia ja reppana hana. Ja sillä hammaslääkärillä oli kynsilakkaa ja sormuksia ja käsirenkaita. Ei taitais Suomessa moinen toimia. Ei ollut kovin häävit sen hoitovälineetkään. Se hammashoitaja kirjoitti kaikki tiedot käsienkuivauspaperille. Aika outo, mutta varmaan myöhemmin laittoi ne tiedot koneelle. Eikä todellakaan yhtä puhdasta kun Suomessa. Mut yksi juttu siellä oli nykyaikaisempi. Aina kun potilas kutsuttiin huoneeseen, sen nimi ja huoneen numero tuli lukemaan isolla seinässä olevaan näyttöön. Musta se oli hyvä idea. Odotustilassa kaikki tuolit oli keskellä huonetta  peräkkäin, niin kun meidän junaleikit pienenä keskellä olohuonetta. Se näytti vähän hölmöltä. Mutta oli hammaslääkärillä ja -hoitajalla paljon hienommat hoitopuvut kun Suomessa. Suomesta kun on kotosin ja menee ihan missä tahansa ulkomailla sairaalaan, mikään ei tunnu oikeen puhtaalta ja itellä ei oikeen ole luottoa niin paljon kuin suomalaisia lääkäreitä, hoitajia yms. kohtaan. Vaikka tottakai ne ulkomaillakin voi ihan hyviä olla. Asenteesta kiinni tuokin.

Musta tuntuu, että oon Victorian, perheen äitin, kanssa paljon läheisempi kuin aikasemmin. Asiat mistä sen kanssa puhuu on enemmän henkilökohtaisia ja sitä ja koko muuta perhettä on oppinut tuntemaan paremmin. Kerran vietiin Tom kouluun ja sen jälkeen mentiin yhessä viemään Megiä, koiraa, ulos. Ois kiva oppia juoksemaan ja lähteä joskus oikealle lenkille Vicksin kanssa. Monesti oon ihan tosissaan mukamas lähteny juoksemaan ja sit aina joka ikinen kerta on löytyny joku tekosyy että minäpä kävelen. Jostain kun sais lisää itsekuria ja hermoja. Kolmen kk:n "herkkulakkonki" alotin tossa joku aika sitte, tänäänpä moinen muistui mieleen kun vedin suklaata naamaan posket lommolla. Saisin varmasti monta kiloa pois jos vaan vaivautuisin jättämään kaiken mässön pois. Rajottaisin edes. Yks kaveri täällä, Jamaican Vinski, pyysi mua lähtemään sen kanssa salille joskus. Lupauduin kyllä, mut vähän epäilen oonko edes menossa. Pelkästä ajatuksesta alkaa haista hiki ja naama punottaa. Se on niin huippu tyyppi ettei sitä varmasti haittaisi vaikka mun naama punottais jo sinne mennessä. Yks niistä harvoista tyypeistä, jonka seurassa tulee "mä kelpaan tolle tälläsenä kun mä oon"-olo. En oo oikeen ikinä ollu niin super innokas salilla kävijä anyway. Mä jaksan valittaa tätä selluliitin määrää, että oisko sitä onnellisempi jos olis hoikempi ja plapla. Vois pukea mitä tahansa päälle eikä se ahistaisi yhtää. Eikä kaupassa tarvis ettiä aina site suurinta kokoa. Mutta siltikään en tälle tee mitää. Raskas tyyppi. Inspiksen iskiessä alku menee kyllä ihan innokkaasti mutta sitten alkaakin löytymään niitä tekosyitä. Just should keep going. 

Aina yhtä uskolliset tiistai-ystäväni, Imuri ja Luutu.

!

Jospa huomenna paistais aurinko ja sais vähän positiivisempaa tekstiä aikaan.

Nite nite xx