goodbyes and memories.

Sinne ne meni, Elisa ja Sofia. Viikko meni ihan tosi nopeaa. Kiitos tytöt käynnistä! Oli ihan niin kiva nähdä. Suomessa ei turhan usein kyllä tuu nähtyä. Tuli ihan haikea olo hyvästellä ne. Mutta eikö sitä sanota, että kun hyvästeleminen tuntuu niin sillon tietää että on ollu mukavaa. Ihan totta tuokin. Ja parin vkon päästä meen ite perästä. Jännittää.

Sain itteni lenkille tänään, ihan huippu olo tuli. Lenkille kun vaivautuu, sen jälkeen on niin voittaja fiilis vaikka ei se lähtiessä moinen houkutakkaan. Näin sillä yhen niin söpöläisen, sain jopa kuvankin siitä. Trrr..

Mun krikettikasvatus on hiljalleen alkamassa toimia. Olin kattomassa krikettiä lasten ja näiden papan kanssa. Mun kaaliin se koko peli ei vaan uppoa. Kyllä mä jotain älyän, mutta sitten se mitä just älysin unohtuu kun mä älysin jotain muuta. Lukemattomat kerrat ne on mulle sääntöjä selittänyt. Ihan sääliksi käy kun ne saa kerrottua miten se meni niin minä kysyn että miten se nyt menikään. Kyllä ne varmaan vähän törppönä mua pitää. Jääkiekko on hullun miehekäs laji, kun vertaa tuohon. Miehet hyppelehtii kentällä verkolliset ratsastuskypärät päässä. On se vähän hassun näköstä. Ei ollenkaa niin miehekästä. Mutta maku asia. Joku siitä tykkää. Jospa minäkin sitä kokeilisin ennen ku tuomitsen.

Eilisen illan peippasin, siis olin ammana. Makoiltiin lasten kanssa olkkarin lattialla, syötiin karkkia ja katottiin jotain örkkileffaa. Oli niin kotonen olo. Tuli niin hyvä fiilis kun Tom sanoi, että oon sille kuin sisko. Itelle nämä lapset tuntuu kuin omilta sisaruksilta. Ne on niin läheisiä, oli ihan tosi kiva kuulla että sekin tuntee tuolla tavalla.

Mä en taida oikeen hetkessä eläjä-tyyppi. Haikailen niin paljon niitä kesiä kun oli ala-astella eikä ollut kesätöitä ja oli vielä ihan kersa. Elämä oli niin yksinkertasta ja huoletonta. Kun kesäloma alkoi ei parempaa fiilistä ollutkaan. Vietin ihan hullun monta kesää serkuilla ja mummolassa Kauhajoella, millon navetassa ja millon tallilla tai perunapellolla. Niistä on saanut ne parhaat lapsuuden muistot. Kaikki oli mukana, kersoja monesta talosta ja meillä oli ihan mielettömän hauskaa vaikka aina ei ihan sovussa oltukaan. Ja niiden serkkujen kanssa on vielä näillä vanhoillakin päivillä tosi läheinen. Ne on mulle osa kaikista läheisimmistä ihmisistä. Sillon ei ollut tietokoneita, mä oon vielä siltä aikakaudelta. Ei kun olihan papalla se tosi vanha Nintendo ja Super Mario peli. Se oli ihan ehdoton peli-ykkönen, joskus vieläkin soi sen tunnusmusiikki päässä vaikka koko vekotin on tainnut olla vainaa jo kauan aikaa. Nyt omat nuoremmat sisarukset tappelee pelivuoroista ja millon mistäkin pelistä. Ainakin vielä sillon tappeli kun mä tänne lähin, en tiiä miten ne nykyään. Se on musta aika surullista. Ei paljon jää niillekään muistoja lapsuudesta, tai tottaka jää, mutta vaan vähän toisenlaisia. Ihan erilainen lapsuus kuin itellä. Onkohan ne sitten vanhuksinakin erilaisia. Modernimummuja ja pappoja, nykyaikasia. Mä taidan lukeutua vielä niihin vanhanaikasiin vaikka en riisiä osaakaan keittää enkä leipää leipoa ilman ohjetta tai äitiä ja osaan kutoa vaan oikeaa. Jos niitä omia lapsia joskus sitten siunaantuu ni en kyllä ihan heti mitään tietokonetta osta ja muutan niin maalle missä ei netistä ikinä oo kuultukaan. Hirveä ikäkriisi iskenyt taas kun synttäripäivä lähenee.

 Tässä tämä söpöläinen on josta mainitsin, maailman suloisin otus! Se oli niin pieni, että melkeen olis mahtunut taskuun. Vieläpä saman väriset silmäripsetkin kun mulla. 

puss puss