goodbyes and memories.

Sinne ne meni, Elisa ja Sofia. Viikko meni ihan tosi nopeaa. Kiitos tytöt käynnistä! Oli ihan niin kiva nähdä. Suomessa ei turhan usein kyllä tuu nähtyä. Tuli ihan haikea olo hyvästellä ne. Mutta eikö sitä sanota, että kun hyvästeleminen tuntuu niin sillon tietää että on ollu mukavaa. Ihan totta tuokin. Ja parin vkon päästä meen ite perästä. Jännittää.

Sain itteni lenkille tänään, ihan huippu olo tuli. Lenkille kun vaivautuu, sen jälkeen on niin voittaja fiilis vaikka ei se lähtiessä moinen houkutakkaan. Näin sillä yhen niin söpöläisen, sain jopa kuvankin siitä. Trrr..

Mun krikettikasvatus on hiljalleen alkamassa toimia. Olin kattomassa krikettiä lasten ja näiden papan kanssa. Mun kaaliin se koko peli ei vaan uppoa. Kyllä mä jotain älyän, mutta sitten se mitä just älysin unohtuu kun mä älysin jotain muuta. Lukemattomat kerrat ne on mulle sääntöjä selittänyt. Ihan sääliksi käy kun ne saa kerrottua miten se meni niin minä kysyn että miten se nyt menikään. Kyllä ne varmaan vähän törppönä mua pitää. Jääkiekko on hullun miehekäs laji, kun vertaa tuohon. Miehet hyppelehtii kentällä verkolliset ratsastuskypärät päässä. On se vähän hassun näköstä. Ei ollenkaa niin miehekästä. Mutta maku asia. Joku siitä tykkää. Jospa minäkin sitä kokeilisin ennen ku tuomitsen.

Eilisen illan peippasin, siis olin ammana. Makoiltiin lasten kanssa olkkarin lattialla, syötiin karkkia ja katottiin jotain örkkileffaa. Oli niin kotonen olo. Tuli niin hyvä fiilis kun Tom sanoi, että oon sille kuin sisko. Itelle nämä lapset tuntuu kuin omilta sisaruksilta. Ne on niin läheisiä, oli ihan tosi kiva kuulla että sekin tuntee tuolla tavalla.

Mä en taida oikeen hetkessä eläjä-tyyppi. Haikailen niin paljon niitä kesiä kun oli ala-astella eikä ollut kesätöitä ja oli vielä ihan kersa. Elämä oli niin yksinkertasta ja huoletonta. Kun kesäloma alkoi ei parempaa fiilistä ollutkaan. Vietin ihan hullun monta kesää serkuilla ja mummolassa Kauhajoella, millon navetassa ja millon tallilla tai perunapellolla. Niistä on saanut ne parhaat lapsuuden muistot. Kaikki oli mukana, kersoja monesta talosta ja meillä oli ihan mielettömän hauskaa vaikka aina ei ihan sovussa oltukaan. Ja niiden serkkujen kanssa on vielä näillä vanhoillakin päivillä tosi läheinen. Ne on mulle osa kaikista läheisimmistä ihmisistä. Sillon ei ollut tietokoneita, mä oon vielä siltä aikakaudelta. Ei kun olihan papalla se tosi vanha Nintendo ja Super Mario peli. Se oli ihan ehdoton peli-ykkönen, joskus vieläkin soi sen tunnusmusiikki päässä vaikka koko vekotin on tainnut olla vainaa jo kauan aikaa. Nyt omat nuoremmat sisarukset tappelee pelivuoroista ja millon mistäkin pelistä. Ainakin vielä sillon tappeli kun mä tänne lähin, en tiiä miten ne nykyään. Se on musta aika surullista. Ei paljon jää niillekään muistoja lapsuudesta, tai tottaka jää, mutta vaan vähän toisenlaisia. Ihan erilainen lapsuus kuin itellä. Onkohan ne sitten vanhuksinakin erilaisia. Modernimummuja ja pappoja, nykyaikasia. Mä taidan lukeutua vielä niihin vanhanaikasiin vaikka en riisiä osaakaan keittää enkä leipää leipoa ilman ohjetta tai äitiä ja osaan kutoa vaan oikeaa. Jos niitä omia lapsia joskus sitten siunaantuu ni en kyllä ihan heti mitään tietokonetta osta ja muutan niin maalle missä ei netistä ikinä oo kuultukaan. Hirveä ikäkriisi iskenyt taas kun synttäripäivä lähenee.

 Tässä tämä söpöläinen on josta mainitsin, maailman suloisin otus! Se oli niin pieni, että melkeen olis mahtunut taskuun. Vieläpä saman väriset silmäripsetkin kun mulla. 

puss puss 

mökömökömaanantai.

Mökömökömaanantai ja horoskooppikin puhu puuta heinää. "Painotat elämässäsi ilon merkitystä. Se tuntuu olevan päivän teema myös tänään, kun eräs hakemalla hakeutuu luoksesi. Se tuntuu kuin kirsikalta kakun päällä." Ei mun kirsikasta kuulunut. Kovasti odottelinkin.

Tänään sain yhen Enkkukokemuksen lisää! Olin hakemassa lapsia bussi pysäkiltä venasin yli puoli tuntia eikä bussia kuulunu ja sato vettä, yleensä se tulee heti melkeen kun meen sinne. Jokaiselle autoilijalle ois tehnyt mieli näyttää nyrkkiä kun ne niin lokosasti siellä autossaan istu ja katso kun minä nökötän tienposkessa ja hytisen kylmästä litimärkänä. Ens kerralla taidan katsoa kiikareilla kotitiehaarasta millon bussi tulee ja sitten vasta kun se on pysäkillä minä juoksen sinne. Oishan se saateenvarjoki ihan fiksu ajatus.

No siitä enkkukokemusta mistä oli tarkotus kertoa vaikka siinä ei mitään erityistä ookaan. Kävin lasten ja Victorian kanssa hammaslääkärissä! Hokasin että on meillä vaan hyvä hammaslääkäri juttu Suomessa. Se koko rakennus oli niin pieni. Ja vessassa oli betonilattia ja reppana hana. Ja sillä hammaslääkärillä oli kynsilakkaa ja sormuksia ja käsirenkaita. Ei taitais Suomessa moinen toimia. Ei ollut kovin häävit sen hoitovälineetkään. Se hammashoitaja kirjoitti kaikki tiedot käsienkuivauspaperille. Aika outo, mutta varmaan myöhemmin laittoi ne tiedot koneelle. Eikä todellakaan yhtä puhdasta kun Suomessa. Mut yksi juttu siellä oli nykyaikaisempi. Aina kun potilas kutsuttiin huoneeseen, sen nimi ja huoneen numero tuli lukemaan isolla seinässä olevaan näyttöön. Musta se oli hyvä idea. Odotustilassa kaikki tuolit oli keskellä huonetta  peräkkäin, niin kun meidän junaleikit pienenä keskellä olohuonetta. Se näytti vähän hölmöltä. Mutta oli hammaslääkärillä ja -hoitajalla paljon hienommat hoitopuvut kun Suomessa. Suomesta kun on kotosin ja menee ihan missä tahansa ulkomailla sairaalaan, mikään ei tunnu oikeen puhtaalta ja itellä ei oikeen ole luottoa niin paljon kuin suomalaisia lääkäreitä, hoitajia yms. kohtaan. Vaikka tottakai ne ulkomaillakin voi ihan hyviä olla. Asenteesta kiinni tuokin.

Musta tuntuu, että oon Victorian, perheen äitin, kanssa paljon läheisempi kuin aikasemmin. Asiat mistä sen kanssa puhuu on enemmän henkilökohtaisia ja sitä ja koko muuta perhettä on oppinut tuntemaan paremmin. Kerran vietiin Tom kouluun ja sen jälkeen mentiin yhessä viemään Megiä, koiraa, ulos. Ois kiva oppia juoksemaan ja lähteä joskus oikealle lenkille Vicksin kanssa. Monesti oon ihan tosissaan mukamas lähteny juoksemaan ja sit aina joka ikinen kerta on löytyny joku tekosyy että minäpä kävelen. Jostain kun sais lisää itsekuria ja hermoja. Kolmen kk:n "herkkulakkonki" alotin tossa joku aika sitte, tänäänpä moinen muistui mieleen kun vedin suklaata naamaan posket lommolla. Saisin varmasti monta kiloa pois jos vaan vaivautuisin jättämään kaiken mässön pois. Rajottaisin edes. Yks kaveri täällä, Jamaican Vinski, pyysi mua lähtemään sen kanssa salille joskus. Lupauduin kyllä, mut vähän epäilen oonko edes menossa. Pelkästä ajatuksesta alkaa haista hiki ja naama punottaa. Se on niin huippu tyyppi ettei sitä varmasti haittaisi vaikka mun naama punottais jo sinne mennessä. Yks niistä harvoista tyypeistä, jonka seurassa tulee "mä kelpaan tolle tälläsenä kun mä oon"-olo. En oo oikeen ikinä ollu niin super innokas salilla kävijä anyway. Mä jaksan valittaa tätä selluliitin määrää, että oisko sitä onnellisempi jos olis hoikempi ja plapla. Vois pukea mitä tahansa päälle eikä se ahistaisi yhtää. Eikä kaupassa tarvis ettiä aina site suurinta kokoa. Mutta siltikään en tälle tee mitää. Raskas tyyppi. Inspiksen iskiessä alku menee kyllä ihan innokkaasti mutta sitten alkaakin löytymään niitä tekosyitä. Just should keep going. 

Aina yhtä uskolliset tiistai-ystäväni, Imuri ja Luutu.

!

Jospa huomenna paistais aurinko ja sais vähän positiivisempaa tekstiä aikaan.

Nite nite xx